Heippa!
Pääsin eilen kohtalaisen ajoissa töistä ja kotiin tullessani isäntä yllätti suklaakakulla! Se oli hirrrrvveeeen täydellisesti paistettu (sisältä mud cake-tyyliin ei kypsäksi paistettu!) jaJaJa oli hirrrrvveeen hyvän makunen (kuulemma suklaata melkein kahden levyn edestä). Lisäksi pihalla paukkui pakkanen, mutta isäntä oli vähän lämmittänyt puuhellaa ja takkaa, joten sisälämpötila lähenteli +30 astetta. Saatiinkin hillua koko ehtoo kevyellä vaatetuksella (jota harvoin on näillä kovilla pakkasilla tapahtunut, varsinkin kun vanhassa tuvassa asutaan). Ja tottahan koko ehtoo tuli köllöteltyä sohvalla, PUTOUStakin tuli kattottua :D Leena on khyl hiirrrveeen hyvä!
Jeij, täällä on laskenut pakkanen -13 asteeseen. Jatketaan nyt tätä epätäydellisen täydellistä listaa:
- Oon jo kovasti ootellukkin pakkasen lauhtumista, kun itte on ollu kokovartalojäässä, autot jäässä ja vuoronperään &jatkuvasti sanoneet sopimuksensa irti (mun autossa vuotaa edelleen kovasti syyläri ja kivasti työmaallekkin saavun aina savupilven saattelemana. Letkut oli jossain välissä jäässä kun jäähdytinneste ei aivan kestänytkään luvattuja pakkaslukemia.. Uutta syyläriä kipeästi kaipailisin, mutta tietysti tilipäiväänkin on vielä aikaa kymmenkunta päivää)
- Talokin on ollut syväjäässä vaikka patterit ja tulisijat huutaneet päivä toisensa perään hoosiannaa. Vanhassa talossa kun tahtoo aina vetää jostain ulkoseinustan lattianrajasta :/ Mutta putket ei oo jäässä, ainakaan vielä :D
- Aadakaan ei oo parantunut bakteerista ja toinen lääkekuuri jouduttiin hakemaan (ja joudutaan vielä hakemaan kolmas heti perään, jotta saadaan se varmasti kuntoon, meni muuten ihan hiton monta sataa euroa lääkäriin ja lääkkeisiin). Ei taas oo menny kuten strömssössa :D Toivottavasti teillä on ollut hirrrrveeeen paljon parempi viikko ja toivottavasti meillä on hirrrrveeen paljon parempi tuleva viikko ;D
Terkuin Marjo
No hirrrveesti samoilla mennään; vanha talo, samat jutut + yläkerrasta putket jäässä... Pienin lääkekuurilla, itsellä kamala flunssa päällä ja yövuoroja, yök! Autot meillä pelittäneet onneksi hyvin ja isommat lapset leiponeet pullaa tällä viikolla kaksi kertaa, joten... +++ jajajaja ---- sitähän sä kysyit ;)
VastaaPoistaVoi ei, toivottavasti saatte pian putket suliksi :) Jeij, sulla reippaita lapsia kun tykkäävät hirrrvveesti leipoa ;D Pikaista paranemista!
PoistaOi, mun mies ei leivo kyllä kovin usein! Itse asiassa muistan vain yhden kerran, kun se teki mulle yllärinä laskiaispullia. Pitäispä vinkata sille, että voisi joskus yrittää..
VastaaPoistaKylmää on riittänyt ja riittää meillä edelleen! Aamulla oli lukemat -37, mutta nyt näyttää auringon noustua lauhtuneen kymmenellä asteella. Hyvin saa pölypunkit kyytiä tällä kelissä, kun kannoin ulos kaikki mahdolliset tekstiilit! :D
Mukavaa sunnuntaita!
On lodullista ettei näitä pakkasia kauaa kestä...
VastaaPoistaMeillä sitä on ollut -29.4 parhaimmillaan (siis pahimmillaan ;)
Kauniita kuvia jälleen...
Ajattelin just pari päivää sitten, että onpa ihana olla täällä uudella talolla. Kalliolämpö on toiminut tosi hyvin, edellisessä rintamientalossa olisi varmaan ollut 17-18 lämmintä, vaikka patterit oli täysillä.
VastaaPoistaTeillä on jo ihanan lämmin, meillä mittari on näyttänyt tänään alimmillaan 24 :(
Ja toivotan, ettei ne putket jäädykkään!!!
I-H-A-N-I-A kuvia.
VastaaPoistaKiitos, pakkasella kiva istua sisällä lämpösessä ja ihailla kaikkea kaunista =)
Meijän mies ei kyllä leivo koskaan! Ja oikein suklaakakun olet saanu..oi!
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita, kauniita kuvia!
Onneksi pakkaset ovat vähän lauhtuneet, kivan yllärin oli miehesi järjestänyt :)
VastaaPoistaKiva kotiintulo.. Saanko ehdottaa??? kokeiles peiliä lipaston päälle.
VastaaPoistaNäyttäis tuolla nurkassa olevan ylimääräinen:)
Vitsi meitin mies ei muuten leivo. Pidä miehestäsi kaksin käsin kiinni:)
VastaaPoistaTäältähän löytyi suloistuttavan ihana blogi!! Todella kaunis koti teillä! ♥ Upeat tuolihuput, oletko mistä hommannut? Mulla ollut kans ajatuksissa ostaa, mutta vielä en ole raskinut... Käy katsastaa munkin (tuore) blogi, melkein nimikaima ;)
VastaaPoistaHeippa Heli! Kävinkin kurkkaamassa blogiisi ja pakko klikata lukijaksi, ihana koti teillä :) nuo tuolit ja tuolinhuput ovat ikeasta. Tuolinhuppuja saa erikseenkin, mutta en osaa sanoa sopivatko ne kuinka muiden kuin nuotten ikealaisten tuolien päällisiksi :/ Mukavaa viikkoa :)
PoistaTervetuloa lukijakseni ja kiitos! :) Täytyypä katsella seuraavalla Ikea-reissulla noita tuolihuppuja, ja ottaa mitat omista tuoleista josko ne sopisi. Oikein mukavaa viikkoa sinnekin!
PoistaHeippa!
VastaaPoistaTosi kaunista teillä! Mitä maalisävyä teillä on ruokailuhuoneessa? Meidän pitäisi juuri päättää uuteen taloon maalisävyt ja nämä ovat siksi jatkuvassa syynissä :) Ja missä tiloissa teillä onkaan mulperia? Leivinuunin (vai mikä se onkaan? ;) ) takana, onko eteisessä tai olohuoneessa? Yritän siis näistä ihanista kuvistasi katsella mitkä sävyt miellyttää :)
Kiitos paljon jos jaksat vastata!
terkuin Sanna
Heippa Sanna ja kiitos :) Kävin kattomassa maalipöntöt läpitte ja mulperia löytyy olohuoneesta ja keittiöstä (juuri sieltä levinuunin takaa :D). Tuo harmaa ruokailuhuoneessa on tikkurilan valamo :)
PoistaKiitos tuhannesti kun viitsit tarkistaa!!! Tuo teidän olohuoneen seinän sävy on juuri sitä mitä haemme, ja olimme värikartasta päätyneetkin jo mulperiin, mutta epäröin miltä se näyttää livenä. Mutta nyt ei tarvitse enää epäröidä:) Tuo Valamo näyttää myös niiiiiiiin kauniilta, mutta ei varmaankaan sopisi meille koska lattiasta tulee sen näköinen kuin se olisi vanhaa, harmaantunutta lankkua. Valamon kanssa olisi jo ehkä liikaa harmaata :) Olimme alunperin ajatelleet valkoista lattiaa, mutta koska meiltäkin löytyy (ihana)ruskea labbis, niin karvojen näkyvyys valkoisella pohjalla...ei hyvä! :) Onneksi sitten tykästyimme tuohon vanhan lankun näköiseen versioon!
PoistaMukavaa elokuuta ja alkavaa syksyä teille!
t.Sanna