tiistai 12. lokakuuta 2010

Kriisiä pukkaa

Heipparallaa!

Olen ollut vähän laiska päivittämään tätä blogiani ja kommentoimaan teidän muiden ihania bloggauksianne, anteeksi siitä :( Elän tällähetkellä jonkinmoista kriisiaikaa, kun on sisustuskriisiä ja hääkriisiä. Sisustuspuolella olen "seilannut ees taas" ja huonekalut/tavarat siirtyvät paikasta toiseen ja tuntuu että ne eivät sovi oikein mihinkään paikkaa, voih :( Hääkriisiä olen potenut jonkinaikaa kun tajusin, että ne haaveilemani isot (150-200henkeä) sukulais- ja ystäväpiirin häät on aikalailla mahdoton järjestää :( Mistäs me kaksi pienituloista omakotitalossa asujaa voimme paljoa säästää, ja kun kyse on useammista tonneista..? Täytyy tyytyä järjestämään pienemmät häät omassa kodissa ja panostaa runsaasti kukkiin sekä ruokaan. Toki onhan sellaiset pienet häät useasti persoonallisemmat ;)Mutta on yksi asia, jossa en haluaisi joustaa ja se on valokuvaaja. Haluan että meillä on ammattikuvaja ottamassa kuvia ikimuistoisesta päivästämme, tulee takuuvarmasti laatukuvia! :)

Noh, nyt näihin iloisempiin aiheisiin :) Tilasin jotexilta 17m tätä valkoista joulukangasta, hinta oli vain 1€/m!

Punaista tilasin muutaman metrin tyynyihin, tämä oli myös 1€/m :)

Anopilta sain tällaisen pellavaliinan, tämä on ihana :)


Nämä seuraavat kuvat ovat vanhempieni luota keski-suomesta. Vietimme viikonloppuna pikkusiskoni häitä ja heidän kaksospoikiensa ristiäisiä <3 Pääsin toiselle pojalle kummiksi. Pojat saivat nimekseen Jesse Matias ja kummipojamme nimeksi Jerry Eemil.





Ihanaa kun vanhemmillani on oma ranta :)

Syksyistä viikkoa :) Täällä satoi tänään ensilumi, ihanaa :)

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä kriisiin!
    Meidän häät olivat pienet ja itse pidin siitä kovasti, en ole sen tyyppinen että nauttisin valokeilassa olosta kauheasti ja sekin puolsi meidän päätöstä pienistä häistä.
    Katselin kanssa tuota kangasta, se on kyllä niin kivan näköinen ♥
    Suloinen liina! Ihanat nimet ovat pojat saaneet :)

    VastaaPoista
  2. Jaa, sinun vanhemmat asuu täällä mun "kulmilla" sitten :).
    Aikas kivaa tuo joulukangas, eikä ollu kallista!
    Sisustuskriisejä on aina välillä :).
    Kyllä niistä häistä kivat tulee pienemmälläkin budjetilla!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli häissä vieraita paikalla 160 henkeä. Tänä kesänä sitten pikkuveljeni sanoi tahdon, omassa puutarhassaan vieraita tais olla 60. Sanoinki miehelleni että ehdottomasti jos nyt vasta (siis omakotiasujina menisimme naimisiin, ostimme tämän meidän talon heti meidän häiden jälkeen) niin haluaisin juhlia omassa puutarhassa/kodissa. :)

    Olipas hienoa joulukangasta, eikä todellakaan hinnalla pilattua ;-)

    VastaaPoista
  4. Aivan ensimmäiseksi sanoisin , että tämä musiikki blogillasi on minun makuun . Pienet häät oli aikanaan meilläkin ja uskon että liitto on kestävämpi jos ei hulluna tuhlata häihin . - Niin joulukankaat on minullakin mielessä .

    VastaaPoista
  5. Häät mielessä siis =)
    Kyllä ne pienet häät on suloisen intiimit, luulen ja uskon näin.
    Isommista jää vain usein olo: Siinäkö se nyt oli??
    Ja rahaa palaa uskomaton määrä!!

    Joulukankaat on tosi kivoja, eikä todellakaan hinnalla pilattu.

    Valokuvaajaan varmaan kannattaa satsata ja omantyyliseen sellaiseen..

    Onnea kummiudesta ja suloiset nimet on pojat saaneet =)

    VastaaPoista
  6. Meillä oli aikoinaan pienehköt häät, (pakko oli rajata kun muutoin olisi tullut sata lisää, ei olisi sopinut juhlapaikkaankaan) eli noin 60 henkeä lähisukua ja -ystäviä juhli kanssamme ja ihanan, omamme näköisen juhlan saimme!

    Vuosi sitten tuttavapariskuntamme vihittiin Kittilässä, järven rannalla - ne oli aivan hurmaavan kauniit syyshäät! Kyllä pienetkin häät voivat olla upeat, kunhan laittaa omaa persoonaa ja mielikuvitusta peliin!

    Onnea kummiudesta :) Meilläkin on ilo olla kummeina siskoni toiselle kaksostytölle <3

    VastaaPoista
  7. Kuvaajaan kannattaakin panostaa!!Meillä oli ammattikuvaaja vihkimisestä kimpun ja sukkanauhan heittoon asti ja oon kyllä tyytyväinen et otettiin se!!
    Ei hinta ollu edes paha!
    Suosittelen Seinäjoelta Studio Streetin Marko Koivuporrasta!!:)

    VastaaPoista
  8. tulin ensimmäistä kertaa kylään. :)
    ihana blogi sinulla! <3
    taidan lisätä linkin omani listalle, ok?

    mulle on tulossa tuosta joulukankaasta paneeliverhot. :)

    ja häistä, valokuvaajaan kannattaa kyllä satsata, kunhan selvittää ensin, että on pätevä. eikä tarvitse kenenkään vieraan juhlia häitänne kameran takana.

    muksaa päivää, jatkan blogisi selailua. :)

    VastaaPoista

Olisi mukavaa jos jättäisit pienen kommentin vierailustasi :)