tiistai 24. elokuuta 2010

Uusi perheenjäsen?

Tässä poseeraa koiramme Nelli kohta 4 vee, joka voi kohta saada kaverin :)


Elämme tällähetkellä jännittävää aikaa, meillä olisi tiedossa musta 1 vuotias labbis narttu, joka mahdollisesti annetaan ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan pois. Koira on sirutettu ja paperikoira. Äiti hankkinut sen tyttärelleen ja tytär ei koiraa hoida, joten vastuu on perheen isällä (ammatiltaan rekkakuski)joten jo työnpuolesta säännöllinen elämä on hankalaa. Innostuimme asiasta kun kuulin ystävältäni (joka ensin halusi sen, kunnes sanoikin myöhemmin, ettei hän voi taata koiralle tarpeeksi liikuntaa ja koiraa ei voisi pitää pihalla pienen tontin ja sijainnin vuoksi). Ystäväni tuttu haluaisi myös koiran suurakupunkiin pieneen asuntoon.

Jännitetään nyt kuinka käy, isäntäkin on asiasta aivan innoissaan, saisi toisen kaverin metsälle :)Ystäväni on toiminut viestinviejänä meidän ja tämän toisen koiran omistajan kanssa, ja omistajakin oli innostunut siitä, että koira pääsisi toisen koiran seuraan ja vieläpä maalle, mikäs se parempaa! Täytyy vielä kysellä jos he tulisivat vieraisille ja katsastaisivat paikat ennenkuin sanoisivat asiaan vielä mitään :)Jännittää!

Minun mielestäni koiran on aina parempi olla kaksin ja ehdottomasti maalla. Tiedän mitä elämä on koiranomistajan ja koiran kannalta 60 neliöisessä asunnossa, jossa koiraa ei voi pitää pihalla. Ja se ei ole mukavaa, varsinkin kun kyseessä on kohtuullisen suuri koira, nounou. Samalla me hoitaisimme toisenkin koiran, toinen seikka on vaan se, että se on ollut aina timon lellikki joten kuinka suhtautua jos taloomme tulisikin toinen koira- todennäköisesti sota!
P.S Tässä vaiheessa vielä tuplaantuva karvanmäärä ei haittaa, mutta katsotaan myöhemmin :D

8 kommenttia:

  1. Täällä pidetään peukkuja jotta saatte kaverin koirallenne :) Kyllä meidän pojat ainakin tuntuvat nauttivan toistensa seurasta ja jällennäkeminen on aina yhtä liikuttava jos toinen on esim. käynyt lenkillä.
    Onnittelut kosinnasta!! Ihanaa :) Nyt pääset suunnittelemaan oikein kunnolla häitä.

    VastaaPoista
  2. Beautiful dog!
    Kisses.

    VastaaPoista
  3. Meillä myös tuo labbispoika ja sydämmen se on vienyt täysin! Mies haluaisi ottaa vielä yhden koiran, mutta kolme on enemmän kuin tarpeeksi vaikka kuinka maalla asumme ja lääniä on. Toivotaan että koira pääsee teille, jos vielä metsällekkin opetetaan niin aina sen parempi!

    VastaaPoista
  4. Peukut pystyyn! Sitten, kun mekin muutamme täältä rivari kaksiosta omakotitaloon (eli toivottavasti pian) niin olemme päättäneet ottaa labbiksen. :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis koira! Minullakin oli ruskea labbis mutta se jäi ex-puolisolleni. Innolla odottelen uuden koiranne kuulumisia:)

    VastaaPoista
  6. no löytyihän se kuva. :) upea koiruus. <3
    meidän max on ehdottanut pennulle nimeä nella, saa nähdä mikä mussusta tulee. :)

    VastaaPoista

Olisi mukavaa jos jättäisit pienen kommentin vierailustasi :)