keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

8 x koiranpennut

Nelli synnytti 28.2.2011 8 kappaletta mustia labbiksen pentuja. Voi, olihan se päivä. Olin vielä nukkumassa (ja isäntä jo lähtenyt töihin), kun aamulla havahduin omituisiin ääniin- ei ollut Nellin, -eikä ollut Aadan ääniä. Sekaisin tuntein nappasin vaatteet kainaloon ja samalla soitinkin jo isännälle. Täysiä rappuset alas ja kodarin ovi auki. Ja koko kodari on kuin teurastamoon olisi astunut, verta lattialla ja seinillä, Aada haistelemassa uutta tulokasta ja minä suurinpiirtein huudan puhelimeen "herranjumala, nyt se synnyttää, tuu äkkiä kotiin". Ittekkin aivan paniikissa, kun en aiemmin ole ollut koiransynnytyksessä mukana. Isäntä ajaa kaasupohjassa kotiin ja kaikki pennut syntyivät kello 8- 13 välissä. Kaikki upeasti ja Nelli hoiti synnytyksen melkolailla itse.

Olisimme ottaneet itsellemme ruskean nartun, mutta nyt tyydytäänkin mustaan narttuun. Ei sen värin niin väliä kunhan kaikki ovat terveitä :)

Tässä siis perhepotretti :)



Keväistä päivää kaikille, lähden tästä ihastelemaan hauva-vauvoja :D