perjantai 21. tammikuuta 2011

Suru-Uutisia

Osa teistä taitaa muistaa kirjoitukseni jossain kerroin avokkini serkun katoamisesta. Hänet on nyt löydetty Saarijärveltä, kuolleena. Saimme eilen tiedon ja olen jotenkin vieläkin shokissa kun itse ainakin yritin ajatella postitiivisesta ja toivoin että Mika läydetään hengissä. Olen onnellinen että Mika kyläili meillä useamman päivän ajan ennen katoamistaan ja olen iloinen että saimme kesällä kannustaa häntä jokkiksen sm-kisoissa. Emme ikinä kerenneet kertoa hänelle, että kutsu käy häihimme ja poikien piti lähteä syksyllä hanhijahtiin ruotsinmaalle :(  Niin paljon jäi sanomatta ja tekemättä.

Perillä sinua vastassa on,
ihminen tuttu ja niin turvallinen.
Pikkusisko sinut siellä syliinsä sulkee
ja sinä meiltä terveiset viet.

...Me vielä tänne jäämme,
ikävöimään ja kaipaamaan.
Sydämessämme tiedämme,
kun meidän on aika lähteä
omalle matkallemme,
sinä tulet jo puolimatkaan vastaan